maanantai 27. huhtikuuta 2015

syksyn tapahtuma

Suunnittelimme ensi syksyksi jotain taphtumaa. Joka ryhmä teki oman mindmapin ideoistaan ja niitä katsottiin yhteisesti tiimiringissä. Oli paljon hyviä ideoita joita lähdetään liittämään yhteen. Päädyimme teemaan joka liittyy hyvinvointiin ja vastapainoksi luovuuteen. "kaikille jotain".
Paljon on vielä kehitettävää, mutta nyt jo on tullut hyviä ehdotuksia ja ideoita.


Ideat joista kaikki tykkäsit oli esim. mun idea että jakotavarana olisi kortsut ja Ennin ja Camin idea että tapahtumassa olisi ihmispallo. Myös muista ryhmistä tuli hyviä ideoita. Esim. että Musta Barbaari ja Bull Mentula tulisivat puhumaan ja esiintymään.
Meidän alkuperäisenä ideana oli myös että olisi sekä laulavia esiintyjiä sekä esim. koomikko ja kuvaaja puhumassa. Toinen jakotavara oli tikkarit. Myytävänä olisi cooleja pipoja, paitoja ja kangaskasseja, joihin suunnittelisimme hienon printin.
Ohjelmassa olisi myös erilaisia pisteitä jossa olisi jotain kivaa tekemistä esim. piparien koristelua ja photobooth seinä johon suunnittelisimme rekvisiittaa. Yksi hyvistä ideoistamme oli myös pop up myymälä toiselle keksille eli tapahtumassa olisi myös mahdollisuus ostaa jotain pientä purtavaa ja juotavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti