maanantai 23. marraskuuta 2015

Tokmanni -työssäoppiminen

Sain työssäoppimispaikkan Paimion Tokmannilta. Myymälä on aika iso joten harjoittelijasta on hyötyä. Minun lisäkseni siellä on 2 harjoitteliaa.

Henkilökunta on mukavaa ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Teen kahdeksan tuntista päivää johon kuuluu tietty tauot. Viikonloppu vuoroja en ole ainakaan vielä saanut. Ensimmäisellä viikolla kuorman purkamiseen meni vähän enemmän aikaa koska en tiennyt missä mitäkin tuotetta on eli samalla yritin vähän tutustua tuotteisiin. Nyt tiedän jo vähän paremmin kun olen oppinut tuntemaan myymälää paremmin. Olen viihtynyt pääpiirteiltään hyvin. Päivät on välillä tuntunut vaan vähän pitkiltä ja raskailta.
Työvaatetukseen kuuluu liivi, muuten minulla on omat vaatteet. 






tiistai 10. marraskuuta 2015

Jouluinen ilme!

Sain tehtäväksi toisen harjoittelijan kanssa tehdä myymälään jouluisen esillepanon. Sen oli määrä olla tyylikäs ja koristeellinen mutta yksinkertainen. 

Alkuvaihe 

Lopputulos 

Sitten saimme myös tehtäväksi jatkaa tekemääni jouluista ilmettä Tokmannin sisäänkäyntiin. Kuusi, tonttu ja paketit olin jo aiemmin laittanut mutta päätettiin laittaa vielä enemmän kimalletta ja valoja amerikkalaiseen tyyliin.  

Keskeneräinen työ 


Lopputulos 

Myöskin kassa vaati koristetta joten sain itse tehdä siitä jouluisen näköisen. Siihen piti laittaa joulu tuote paketteja. 


maanantai 9. marraskuuta 2015

Joulukausi alkaa Tokmannilla

Työpäivät ovat kuluneet tosi nopeesti. On ollut hyllyttämistä, hinnoittelua, hälyttämistä, joulu kuusen koristelua ja lahjapakettejen tekoa. Nyt kun joulu on lähellä myymälässä riittää tekemistä ja asiakkaita on riittänyt. Kaikki on sujunut hyvin ja olen viihtynyt.






maanantai 2. marraskuuta 2015

Toinen viikko Tokmannilla

Alkuviikosta olin hieman kipeä mutta kun taas palasin töihin, aika lailla sama homma jatkui. Purin rullakkoja ja järjestelin hyllyjä mutta sain tehdä myös yhden joulu aiheisen hyllynpäädyn. Tähän asti olen viihtynyt hyvin. Hieman on ollut raskasta koska työ on fyysistä ja päivät pitkiä mutta silti on ollut kivaa.
Ammattisanastoa:
Lasti 
Tuotteita tuodaan alku viikosta myymälään ja ne puretaan hyllyyn.
Rullakko
Lasti tuodaan rullakoissa.
Miinuspääty
Hyllynpääty joka ei näy avoimesti myymälään.
Hyllynpääty
Hyllynpääty joka on myymälään päin ja johon voi tehdä esillepanoja.
Kampanjatuotteet
Jos on vaikka kampanja tarjous "osta kaksi t-paitaa niin saat sukat kaupan päälle" niin ne sukat ovat kampanja tuote.  
Piikki
Tuotteita voi ripustaa seinään piikin avulla.
Viivakoodi
Kaikissa tuotteissa on viivoilla ja numero sarjalla merkitty koodi josta näkee tuotteen hinnan ja muut tiedot.
Häly tuotteet 
Tuotteet jotka pitää hälyttää eli laittaa varashälyttimet esim. tarralla ennen hyllyyn laittamista. Mm. Kalliit meikit ja elektroniikka tuotteet pitää hälyttää.