keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Asukokonaisuudet

Inspiraation tähän kokonaisuuteen sain Christian Diorin " New lookista "
Sivun 68 kuva loi mielikuvan.
Takki ja mekko ovat perinteisen naiselliset, kapea vyötärö ja laajeneva runsas helma. Uudenaikainen laukku ja korkea korkoiset kengät tekevät  kokonaisuudesta fressin ja nuorekkaan ja pitsi alusvaatteita ei eikinä ole liikaa.

Tähän kokonaisuuteen sain idean sivun 107 kuvasta Labelle epoque kirjasta. Tämä asukokonaisuus sopii hyvin hieman iäkkäällemällekin naiselle. Asu on yksinkertainen ja siisti, mutta siinä on yksi raikas väri joka tua pirteää vivahdetta. Asu on sopivan rento ja väljä mutta sopii myös juhliin.
Korut ja asusteet tuovat näyttävyyttä ja luo tyylikkään kokonaisuuden.

maanantai 15. helmikuuta 2016

sanastoa (50s)

 
Christian Dior 
-Oli ranskalainen muotisuunnittelija
-Avasi Pariisiin muotitalon, joka oli hänen mukaan nimetty
-Tunnetuin luomus oli vuonna 1947 esitelty "New Look" 
- Tyylin tunnusmerkki oli naisellisuus, tiukkaan istuva vyötärö ja laaja kellohame


Siluetti
- Kuva, jota voi verrata varjokuvaan tai piirrokseen, johon on piirretty kohteen uloimmat ääriviivat. Siluetissa käytetään yleensä valkoista pohjaa, johon on mustalla lisätty kohteen ääriviivat ja kuvan keskusta on värjätty mustaksi. Siluetti esittää yleensä jotain henkilöä tai hahmoa. Sivukasvokuvat ovat suosittuja siluetin aiheita.

 Pepitaruutu 
- Skotlannissa suunniteltu kuosi. Käytetään mm. miesten puvuissa ja paidoissa sekä naisten kävelypuvuissa.
 
Vartalo Muodot


Y-vartalo                                                                                                                                                                     
Y-vartalo on kuin ylösalaisin käännetty kolmio, hartialinja on huomattavasti leveämpi kuin lantio. Tätä vartalotyyppiä on kahdenlaista. Ensinnäkin leveä hartialinja voi syntyä urheilemalla ja harjoittelemalla, jolloin naiselle muodostuu poikamainen ja urheilullinen vartalo kuten uimareilla. Toinen tyyppi on leveäharteinen, yläpainotteinen vartalo, jossa leveiden hartioiden lisäksi povi on leveämpi kuin lantio. Lantio ja takapuoli ovat suorat ja litteät, lantiossa ja selässä ei ole kaarevuutta. Jalat voivat olla hyvinkin hoikat ja reidestä kapeat. Vartalotyyppi on kulmikas.

 H-vartalo
Vartalotyyppi on sopusuhtainen, hartiat ja lantiolinja kulkevat lähes samassa linjassa, rinnanympärys voi olla hieman pienempi kuin lantionympärys. Vyötärö erottuu selvästi. Tämä on yleisimpiä vartalotyyppejä.

A-vartalo
Kulmikas A on ns. päärynävartalo. Päärynävartaloita voi olla sekä kulmikas että pehmeä. Kulmikas A on hartialinjaltaan huomattavasti kapeampi kuin lantiolta. Hartiat ovat kapeat ja suorat, ei luisut. Sivustapäin katsottuna vatsa ja takamus ovat litteät, selässä ei ole notkoa. Lantio on reisiin saakka litteä ja suora, levein kohta on reisissä. Jalat ovat suhteellisen lyhyet.

X-vartalo

X-vartalo on hyvin naisellinen, tiimalasimainen ja kaareva vartalotyyppi. Se on hyvin sopusuhtainen, hartiat ja lantio ovat kutakuinkin samassa linjassa. Sivustapäin katsottuna sekä edessä että takana on runsaasti kaarevuutta ja vyötärö erottuu selvästi hyvin kapeana. Lantio lähtee kaartumaan jo ylälantiolta lähtien. Jalat saattavat olla suhteellisen lyhyet.

O-vartalo

O-vartalo on rintava ja vatsakas, hyvin pyöreä ja omenan muotoinen. Vyötärö ei erotu selvästi, mutta sääret ovat hyvin hoikat. Keskivartalo on hyvin leveä, vyötärölinja kulkee lähellä rintaa ja pallea on korostunut.

OY-vartalo
OY-vartalon tunnuspiirteitä ovat voimakas hartialinja, kapea lantio, hyvin pyöreä vatsa ja pallea. Sääret ovat huomiota herättävän hoikat. Vartalo on aiemmin saattanut olla urheilullinen Y-vartalo, mutta iän ja kertyneiden liikakilojen myötä keskivartalo on pyöristynyt.

Tere 
Saman sauman yhteyteen kahden kappaleen väliin koristeeksi ommeltu erillinen kaitale tai nauha.






torstai 11. helmikuuta 2016

Salo Designille

 Järjestimme siis yhdessä oman tiimini ja toisen tiimin kanssa kuvausjärjestelyt Salo Designille, tulevaa lehtiaukeamaa ja some kampanjaa varten. Salo Design on muuttamassa ja liikkeen pitäjä  Hely Sainio-Lehtovirta pyysi meidän visualistien apua.

Lehtiaukeama:

Tutkimustyö 
Tutkimme tiimissä erilaisia lehtiä, ja niiden eri tyylejä ja mietimme minkälainen olisi eniten meidän mieleen. On myös tärkeää mitata aukeama ja taitto.

Ideointi
Etsimme mm. pinterestistä tyylikuvia ja ideoita esim. taittoon ja kuviin liittyen. Aiheemme on siis muutto ja teemme lehtiaukeaman omasta näkökulmastamme. Olemme tehneet muutamia luonnoksia aukeamasta ja erilaisia vaihtoehtoja miten materiaali ; kuvat ja tekstit on sijoitettu. Alkuperäinen ajatus oli tehdä juttu Kodin Gloria- sisustus lehteen, mutta parempi vaihtoehto olisi yrittää saada juttu Salon seudun sanomiin, se on luetumpi ja juttu saisi enemmän huomiota.

Suunnittelu
 Työnjako oli seuraava: Hannah muokkasi kuvat, Anni kirjoitti tekstin ja minä suunnittelin taittoa ja tein luonnoksen.

Kuvausjärjestelyt:

Ideointi
Mietimme mitä kaikkea muuttoon liittyy ja mistä kulmasta lähdemme työstämään kuvauksia.
Ensimmäinen ideamme oli että on iso pahvilaatikko kasa (laatikoista tulee ulos Helyn tuotteita), jonka päällä istuisi joku laiskamato syömässä suklaata ja kasan vieressä seisoisi toinen muutto työhön motivoitunut henkilö vihaisena.
Toinen idea oli että olisi jono ihmisiä kävelemässä (muuttoautolle) ja he kaikki kantavat Helyn tuotteita ja muutto kuormaa. Ideat toteutui hyvin ja kuvatessa tuli lisää hyviä ideoita mieleen jotka toteutimme.

Valmistelu
Ennen kuin aloimme kuvaamaan, laitoimme kamerat valmiiksi ja tarkistimme että kaikissa on muistikortit ja muu tarvittava. Sitten etsimme sopivan kuvauspaikan. Osa haki tuotteet ja rekvisiitan liikkeestä ja toiset valmistelivat ja siivosivat kuvauspaikan joka oli sote puolen aula, koska siinä oli korkea valkoinen seinä, jota tarvitsimme. Kun kaikki oli valmista aloimme sommittelemaan ja asettelemaan kaikki valmiiksi.

Kuvia: 




 Some kampanja:
 Markkinoimme Salo Designia ja muuttoa mm. instagrammissa ja facebookissa. Muokkasimme kuvia lightroomissa ja photoshopissa esim. säätämällä valaistuksia ja rajauksia ja Maikki teki Salo Designin instagrammiin hienon Gifin. Veimme myös vanhan liikkeen näyteikkunaan isoja julistemaisia kuvia.



tiistai 2. helmikuuta 2016

Lehden taitto

 Jokaisella lehdellä on omanlainen taittotapansa. Taitto tarkoittaa mm. lehden elementtien, kuvien ja tekstin sommittelua tunnistettavalla ja tyylikkäällä tavalla. Esim. sisustuslehdissä voi olla hyvin siististi ja tyylitellysti aseteltu kaikki, mutta myös vastakohtia löytyy ja kaikki taittotavat ovat ainakin omasta mielestäni jollaintavalla kiinnostavia.
                                       
  Esimerkiksi näissä kahdessa aukeammassa on siististi sommiteltu elementit ja teksit ja kuvat ovat linjassa. Aukeamassa on käytetty sekä isoja että pieniä selkeitä kuvia.


 



Kun taas näissä kahdessa seuraavassa on leikitty rennolla sommittelulla. Itse pidän enemmän tästä tavasta, koska tässä on käytetty enemmän luovuutta ja näissä aukeamissa on mukavan rento tunnelma




Messuosasto American car show´hun

Meidän tiimi sai tehtäväksi suunnitella hienon messuosaston American car show´hun, kerho jolle teemme osaston on Amc Club Finland oy:lle. Teemana on 50-luku, koska autot, jotka osastolle tulee, sijoittuvat 50-luvulle. Kerholla on esim. Rambler merkkisiä autoja. Osasto on 8x10 ja suunnittelimme siihen about 2m korkean seinän (joka olisi räikeän vihreä) jossa olisi kiinnitetty 50-luvun Art Pop julisteita. Lattia olisi musta/valkoinen ruutulattia. Katosta roikkuisi erikokoisia vinyylilevyjä. Osastolle tulee neljä autoa ja kerholla on myös omaa materiaalia esim. auton renkaasta tehty teline ja myyntikamaa kuten paitoja jotka pitäisi saada esille. Joten ylimääräistä tilaa ei tule paljon jäämään. Kerholla on myös pieni info pöytä, jossa on joku päivystämässä koko päivän. Luonnostelimme myös ranta teemaista osastoa mutta tuo toinen luonnos vei selkeästi voiton. Ihan alkuperäinen ideamme oli avaruusteema, mutta se ei olisi sopinut 50-luku teemaan. Teimme illustraattorilla osastosta kaksi piirrosta, edestäpäin sekä ylhäältä katsottavan pohjapiirroksen.
Tänään 15.2 rupeamme miettimään budjetointia ja käytännön järjestelyjä, mistä saamme tavarat järkevään hintaan.
Ensimmäiset luonnoksemme:

Uudet luonnokset:




Lopulliseen suunnitelmaan ei tule seinää vaan kaksi vihreää puu tolppaa joiden väliin kiinnitetään isot batman ja wonderwoman kangas tulosteet. Tolppiin tulee myös roikkumaan vinyylilevyt.
Lattiian ei tule mitään koska matto oli liian kallis budjettiimme.

Menekit
Tolppien pinta-ala:
200 x 30 = 6000 cm2
6000 cm2 x 4 = 24000 cm2 = 2,4 m2
64: 10 = 6,4 m2/ l (maali)
14,4 neliötä maalataan
14,4 : 6,4 = 2,25 l
3l ostetaan maalia










Messut ja tapahtumat

Messut ja tapahtumat 1
Messukäsitteet

Asiakas
-Asiakas on se kenelle messuosasto tehdään/suunnitellaan, mutta asiakkaita on myös messuilla kävijät. 
Aikataulu
-Aikataulu on hyvä suunnitella valmiiksi, ja sitä on hyvä noudattaa, että kaikki tapahtuu ajallaan ja tärkeysjärjestyksessä.
Kohderyhmät
-Kenelle tapahtuma, esim. messu on tarkoitettu? Mille ikäryhmälle tai sukupuolelle?
Tavoitteet
-Mitä haluaa saada aikaan, oppia ja saavuttaa tapahtuman/messun suunnittelussa/järjestämisessä.
Työnjako
-Kuka tekee mitä? tai missä järjestyksessä työt tehdään? Esim. ryhmässä työskennellessä on tärkeää tasapuolinen työnjako ja että kaikki tekee oman osuutensa hyvin.
Budjetti
-Kuinka paljon rahaa on käytettävissä? Miten rahat käytetään järkevästi? Ettei esim. yhteen asiaan mene liikaa rahaa.

Messut ja tapahtumat 2
Messukäsitteet

Osaston sijainti
-On tärkeää että osastolla on hyvä sijainti eli asiakas löytää sinne helposti ja sinne on helppo kulkea.
sijainti vaikuttaa myös myyntiin ja mainontaan. 
Vakiorakenteet 
- Rakenteet esim seinät jotka ovat messuosastolla aina valmiina.
Toiminnalisuus
-Onko messuosastolla jotain toiminnallista ohjelmaa?
Osaston koko
-Mitä kaikkea osastolle mahtuu? Koko ja mitat on tärkeä ottaa huomioon osaston suunnittelussa.
Valmisosastot
-Messuosastot jotka ovat valmiiksi rakennettu. Tälläisiakin osastoja käytetään paljon jos ei ole esim. omia tuotteita mitä esittelee vaan kertoo vaan esim. yrityksestä info pisteen tavoin.
Mainospaikat
-Missä mainostetaan? Some, kadunkulmat, ilmotustaulut jne.

Messut ja tapahtumat 3
Messukäsitteet

Työturvallisuus
-Onko työympäristö turvallinen? Onko hommissa joissa on loukkaantumisvaara tarvittavat turva ja suoja välineet?
Sähköistys
-Onko paljon sähköllä toimivia laitteita? jos on niin on tärkeää että sähköturvallisuus on kunnossa.
Vakuutukset
-Jos jotain menee rikki tai tapahtuu joku vahinko/onnettomuus on hyvä olla vakuutukset kunnossa.
Sähköturvallisuus
-Ammattilainen on asentanut sähkölaitteet ja ne on turvallisesti tarkistettu ja ei ole mitään vikoja joista voisi aiheutua vahinkoa asiakkaille tai työntekijöille.
Kulkureitit
-Kulkureitti pitää olla asiakkaalle helppo ja mukava kulkea, niin että asiakkaalle on esillä kaikki mitä hän haluaa nähdä, eikä ole mitään esteitä mitkä estäisi kulkumahdollisuuden.

 









Varastointi
-Asiat/tuotteet/laitteet mitä ei tarvita varastoidaan siististi varastoon niin että ne on piilossa mutta tarvittaessa ne on helppo ottaa käyttöön.

Messut ja tapahtumat 4
messukäsitteet

Rakenneratkaisut
-


Messut ja tapahtumat 7
Messukäsitteet

 Pukeutuminen
-Työntekijöillä yleensä pukeutuminen tapahtumissa, juuri esim. messuilla on yksinkertainen ja kaikilla samanlainen. Usein mustat siistit vaatteet. Asiakkaille pukeutuminen on vapaavalintainen.
Jaettava materiaali
-Tapahtumissa tai messuilla voi jakaa esim. oman yrityksen esitteitä, karkkia tai vaikka pinssejä. Se on hyvä lisämarkkinointi keino ja lähes joka messuilla sitä käytetään.

 





Messukalusteet
-Jos on vaikka yrittäjyysmessut, jotkut yrittäjät haluavat mainostaa itseään niin että heillä on yksinkertaisesti vaan pöytä jossa on esim. esitteitä kun taas toiset voivat mainostaa itseään näyttävän esillepanon avulla. Tai voi käyttää runsaasti erilaisia kalusteita.
Henkilöstön valmennus
-Henkilöstö pitää valmentaa ja perehdyttää tehtäviinsä hyvissä ajoissa että kaikki on valmiina kun tapahtuma alkaa.
Tarjoilu
-Yleensä messuilla ei ole ruokatarjoilua, joka kuuluisi hintaan.
Suurkuvat
-Käytetäänkö messuilla ripustettuja suurkuvia huonekalujen sijaan vai miten messuihin on saatu runsautta.

Messut ja tapahtumat 9
Messukäsitteet

Ydinviesti
- Markkinoinnin suunnittelua ja viestintää
Myyntipuhe
-Miten kerrot tuotteestasi/palvelustasi myyvästi ja mielenkiintoa herättäväksi. Myyntipuhe on hyvä suunnitella valmiiksi ja miettiä millä keinoilla saat asiakkaan vakuutetuksi.
Planssi
 -Planssi on tiiviste ideasta. Se on helppo esitellä asiakkaalle. Työ tehdään illustraattorilla paperille ja suurkuva tulostimella tulostetaan ja liimataan kapalevylle.

 








Idea
-Kun keksit jonkun hyvän älynväläyksen olet saanut idean. Ideoita kannattaa olla monia koska jos
 ensimmäinen ideasi ei toimikaan sinulla on varavaihtoehto.
Visuaaliset elementit
-Värimaailma,teema,pohja, kuvat,tekstityypit
Kokonaisuus 
-Millainen kokonais vaikutelma tapahtumalla on, toimiiko tila ja tunnelma kokonaisuutena.